30.9.16

Kirjaesittely: Kantapään kautta



Kantapään kautta

Suomalainen sukkakirja


Niina Hakkarainen, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Suvi Niska, Kristel Nyberg





Uunituoreen Kantapään kautta-kirjan kirjailijoiden nimet ovat varmasti monelle tuttuja nettineulelehti Ullan takaa. Nelikko on myös julkaissut vuonna 2012 kirjan nimeltä Pipo on pääasia





Kantapään kautta on tekniikkakirja sukista. Kirjassa sukka jaetaan osiin ja tarjotaan erilaisia tekniikoita sukan rakentamiseen erilaisilla palasilla. 

Teoksen avulla opitaan erilaisia kantapäitä, kärkikavennuksia, aloituksia ja päättelyitä. Kirjassa on perusohje sukkaan varresta alaspäin sekä kärjestä ylöspäin. 
Kantapäistä löytyy mm. hollantilainen kantapää sekä jälkikäteen neulottu kantapää mitkä ovat omia suosikkejani. Oma suosikkini kärkikavennuksista on silmukoitu kärki ja kärjestä aloitettaessa suosin kasialoitusta. 
Kaikki nämä neuvotaan kirjassa perusteellisesti, monien muiden erilaisten tekniikoiden lisäksi. 
Kirjasta löytyy myös valtavan kätevät taulukot erikokoisten jalkojen mitoista koossa 22-46 sekä sukkiin tarvittavista silmukoista suhteessa langan paksuuteen sekä jalan kokoon. Kirjassa sukat on neulottu ohuista (fingering), keskipaksuista (sport) sekä paksuista (dk) langoista. Eri juttujen neulominen on havainnollistettu valokuvilla mistä on valtavasti apua. 

Aikamoinen tietopankki siis!






Jos erilaiset tekniikat ovat ennestään tuttuja, löytyy kirjasta myös 15 sukkaohjetta. Osa malleista on hyvin helppoja.

 Joogasukka Nirvana on neulottu ilman kantapäätä ja kärkeä. Joustinsukka Rytmi ei kaipaa kantapäätä laisinkaan. 
Loppupäästä löytyy myös muutama hieman haastavampi malli kauemmin sukkia neuloneille. 
Ohjeiden yhteydessä on pieniä vinkkejä missä kiinnitetään huomiota mm. langan riittävyyteen ja sukkien istuvuuteen. 





Kirja sopii sellaiselle joka osaa hieman neulomisen alkeita ennestään mutta aiempaa kokemusta sukkien neulonnasta ei tarvita lainkaan. Myös uusia tekniikoita kaipaaville!






Itse tykkään kirjasta kovasti. Älyttömän kätevä teos sukkaneulojille. Itse olen jo neulonut sukkia paljonkin mutta ihan joka kerta kaivan jostain varmuuden vuoksi ohjeen kantapäähän. 
Kirjakokoelmassani ei myöskään ole vastaavaa perusteosta sukan rakenteesta laisinkaan, mikä on melko uskomatonta. Kokoelmani ei ole todellakaan vaatimaton!





Opettele neulomaan sukat. Se ei ole vaikeata. Oikeasti. Ei varsinkaan tämän kirjan avulla. 


Minerva 2016. Arvostelukappale. 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että tuo kirja on ostettava vaikkakin sukkia tehtailen. Mietin sitä -siis ostamista -jo aiemminkin, kun kuulin, että tälläinen kirja on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa!Tulee olemaan itsellenikin todellinen raamattu.

      Poista