20.8.17

Kirjaesittely: Virkkuri 4





VIRKKURI 4 
Kurittomat kuosit

Molla Mills





Se on vihdoin täällä! Kauan odotettu Virkkuri 4!



Pehmeäkantinen kirja eroaa hieman aikaisemmista kovakantisista sisaruksistaan myös selkeästi erilaisella kohderyhmällä. Kirja sopii ehdottomasti kaikenikäisille mutta on suunnattu erityisesti nuorille sekä lapsille. 





Kirja sopii siis erinomaisesti myös aloittelijalle. Oikeasti. Virkkurissa on todella iso osio virkkauksen perusteista joka ei toimi ainoastaan kertauksena vaan erilaisten silmukoiden jokainen vaihe on selitetty useamman kuvan avulla. Perussilmukoiden lisäksi neuvotaan hyvin myös esimerkiksi pikselivirkkaus ja ryijyn solmiminen!

Tämä uusin Virkkuri sisältää vanhoja tuttuja graafisia kuvioita, herkullisissa pastellisävyissä.




Ohjeet on jaettu kolmeen osaan. OMA HUONE, OMA TYYLI sekä PIENET LAHJAT. 

Omaa huonetta sisustetaan mm. seinätaskustolla, julisteila, korisetillä ja erilaisilla matoilla sekä tyynyillä. 

Oman huoneen lisäksi kohennetaan omaa tyyliä esimerkiksi lippiksellä, ryijyrepulla, selkälipulla ja ihanalla olkalaukulla. 



Kavereita kannattaa hemmotella myös! Vaikkapa korviksilla, niittirannekkeilla tai vaikka pikkulaukulla. 

Pienten kivojen juttujen listalta lähtee muuten kasvopesin virkkaukseen itselleni välittömästi!





Molla on kirjovirkkauksen kuningatar mutta töitä kuvioidaan ja koristellaan monipuolisesti myös ryijytekniikalla, pompomeilla, silityskuvilla ja kangasväreillä. 




Kirjan mukana tulee iso kaava-arkki mihin voi suunnitella oman kirjovirkatun julisteen, kääntöpuolella on mallit aakkosiin. 

Ihan mieletön uutuus kirjasarjaan! Pidän tästä ihan hirmuisesti. Alkuperäinen Virkkuri on muuten käännetty jo kymmenelle eri kielelle, aika huimaa. 





Kirjaa selatessa kirjoitin itselleni avainsanoja muistiin. Söpö. Raikas. Hauska. Herkku. Moderni. Kasvopesin. OLKALAUKKU!! MIKÄ TEKSTI JULISTEESEEN?!




Eli kyllä nuorille suunnatusta kirjasta vähän vanhempikin innostuu! Suosittelen lämmöllä tutustumaan tähän sekä kirjasarjan aikaisempiin osiin, Virkkuri kolmosesta olenkin kirjoittanut myös. 




Nemo Kustannus 2017. Arvostelukappale saatu kustantajalta. 

1 kommentti:

  1. Tuli jotenkin heti mieleen, että vanhin tyttäreni voisi tykätä tuosta kirjasta. Täytyykin seuraavan kerran, kun mennään kirjakauppaan pyörähtämään, niin yhdessä katsoa tuota! Tervetuloa tutustumaan myös Maatiaiskanasen Elämää-blogiin :)

    VastaaPoista